Emäntätaijjot

Pettu

Pettu. Onko se Suamen historian karvain maku, maistuu nälältä ja kurjuuvelta, pakkopulloo parhaimmillaan? Korhoskaa on jo pitkään kiehtona pettu, petun kerruu ja petun käyttö. Ja minkätähen sillä on vähänpä ikävän makune maine! Semmosta sanottiin, jotta puhtoon pettuleivän elikkä silkon syöjän tunsi hajusta, sillä silkon haju tarttui vaatteissiin ja ihhoon. Näläkä haissoo. Toissaalta kyllä ounastelen, jotta pettua on jokatappauksessa kerätty joka kevät yhessä jos teisessahhii torpassa ihan jo varmmuuven vuoksi eikä jo valammiina vatsat solomussa, sillä petunkerruu aika on lyhykäinen ja se aika on nyt.

Siltovuoren nuoremäntä petäjän kuorinnassa.
Pettu tehdään kuoren alla olevasta nila-kerroksesta. Pehmeil käsil kuorittaan, jotta nilakerros pyssyyt ehjän.

Luvimpa talavella juttua perinnetaijoista, jotka on hävviimässä. Enklannissa oli neulekinttaan teko luokiteltu uhanalaiseksi taijoksi. Herättipä miettimmeen, jotta petunkerruu se on yks niistä kotoperäsistä perinnetaijjoista, mikä kaippaisi suojelluu ja elpyttämistä. Semmonen taito siis mikä ehottomast on ämmän opittava ja oppiin piästävä! Ja opettaja löytyhhii lähelt, Kiihtelysvuaralla kuorimarauttoo heiluttellee Siltovuoren nuoremäntä, iheoppinut petunkerrääjä. Siltovuoren Venla on Villit Juuret– yrityksen perustaja, hää se on tuona perinnepetut nykypäivän pula-aikkoon. Ennenkä syöttii pettuleippee, nyttenkä pettu taippuu sipsilöiksi! Kahtelin jotta oli oikkeen vitejonni tehnä jotta mitenkä sitä petäjjee leivottaan. Hält mie kyssyi jotta ottasitsie oppii, ottiha hää ja sit myö menttii!

Kun kuori on rapsuteltu irti, otettaan pettulevyt taltteen.
Nilan irroittamisessa puukko ja lasta ovatti hyvvii apuvälinet.

Petusta ollaan selvästi nykypäivän enempi kiinnostuneita, ja sehä onnii kotimaista superruokkoo. Pettu sisälttee runssaasti  ravintokuituja, rautaa, mangaania ja sinkkiä, ovat hyväksi terveydelle. Kuitui on niin palijon jotta tarkkan sua olla syyvessä, maha mennöö solomulle jos liikkoo herkuttelloo. Paras aika petunkerruulle on toukokuunlopusta juhannukseen. Puissa virttoo mehut sillonka pirtsakoimmin ja nilakerros lähtöö melkkei tuulen mukana irti. Pettua voi kerätä elävästähin puusta, mutta helepomppaa on kun kaattaa koko puun. Ennen polttopuu-urakkoo sitten ne ottoo nilat taltteet. Petunkerruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, luvan kanssa ja ommii puit sitte vuan.

Limppuunkaan ei riitä puhdasta ruista,
jauho on sekoitettu Kainuun puista.

Paras pettupuu on suora ja nuori, noin viisissäkmmenissä oleva oksaton petäjä. Ensmäisenä petäjä kuorittaan hellästi kuorimarauvalla. Nila- eli pettukerros on heti kuoresta seuraava, jotenka pehmeillä käsillä jotta kerros pyssyy ehjänä. Sen jälkkee raapustellaan puukolla raamit jotta minkä kokonen pala otettaan. Irrottamisessa on hyvä olla lasta tahi avittaa puukolla, jos on oikkein höllästi niin lähtöö ihan jopa vetämällä. Nilakerrosta voip ihan suorroon puustahhi syyvä, sillonka sitä kuhuttaan mäihäksi. Tunttuu ihan kanan ja purukumin sekotukselta suussa ja maistuu raa’alta mangolta.

Tuorreit nilalevvyi oottamassa käsittellyy.
Villiin Juurten nimikkotuote, pettujauho ja pettusipsit! Ja oli muuten hyvvee!

Pettulevyt kuivuut huoneenlämmössä tahi auringossa muutaman päivän. Sen jälestä niitä paahettaan hetken aikkoo uunissa ja sittempä ovat valmiit jauhettavaksi. Paahtaminen on tärkiää, jotta haitalliset aineet kuten hartsi ja parkkiaineet häviävät. Kilosta nilaa tulloo noin 300 rammoo pettujauhoja.

Pane leipään puolet petäjäistä,
veihän naapurimme touon halla.

Kyl mie taas sanon, jotta kun on utelias ja rohkeesti kyssyy jotta näytätsie, kerrotsie, mitteesie, niin palijon hyvvee tapahtuu. Mie kyssyin ja niin myö Venlan kanssa usseempi tunti kötistiin halakopinon kulumalla. Kyllä on ain palakitsevvoo jutel heijän kanssaan jotka vilipittömäl innol tekköö ommoo juttuunsa. Ja sillon on hienosti asijat kun nuorempi iteoppinut vanhhoo opettaa, sillonka suunta on oikkee, sitä mieltä on Korhoska Itte.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *