Emäntätaijjot,  Yleinen

Sydänmaa – lapaset

Neulotsie vai kudotsie? Toiset saattaa jopa tikittää. Korhoska neuloo, koska neulonta tapahuu neulepuikoilla. Kutominen taas tapahtuu kangaspuilla, eli mattoja kudotaan. Jokkainen tietty sua tehhä niinko tykkee, kuhan tekkee ja itellä on mukavvoo.

Korhoska on aina ollunna kova neulomaan, erityisesti kirjoneuleet on kiehtona. Siitä hetkestä kun koulussa opetettiin kirjoneuletta, on tullunna suunniteltua vaikka minkänäköstä sukkaa ja lapasta. Vaikka netti ja lehet on täynnä uppeita ohjeita, tulloo harvoin tehtyä muijen ohjeella, sillä parastahan on suunnittelu. Ylleensä on piirretty ruutupaperin kulmaan esimerkki mallikerta ja alettu vaan suoraan neuloa sen kummempaa kokeilua. Niistä kokkeiluista on tullunna ihan pijettävvii, mutta kuitennii ylleensä semmosia, että ”ens kerralla kun tämän tekis toisin niin tulisipa kivempi”. Koskaan ei ole kuitenkaan malttana tehdä samanlaista toista kertaa, kun paperille on hahmoteltuna jo kolme uutta ideaa.

Sydänmaa ja ruska
Sydänmaa ja halla

Ruutupaperi on suunnittelussa siitä huono, kun täytyy kumittaa, jos piirtää väärään, ja aina se kumi on jossain liian hyvässä jemmassa. Ja ruutupaperille ei ikinä mahu kunnolla koko suunnitelma. Exeliä olen kuullunna joidenkin käyttävät, vaan ite ennoo vielä päässy sen kanssa kaveriksi. Kesällä löysin netistä ilmasen kirjoneulesuunnittelu ohjelman, Stitch Fiddle – nimeltään, joka osoittautu ainakin omasta mielestä hyvinni aloittelija ystävälliseksi. Sai heti laskettuu kierrokset ja sommiteltua kuvioita. Ja saapi ladattua konneelle valmiin suunnittelumallin.

Syksyä lapasissa
Kaverille kans

Ensimmäisen suunnittelun tuloksena tuli nämä Sydänmaa – lapaset. Halusin vähän jottain käspaikkahenkisiä kuvioita, kuitenkaan ilman hirveen pitkiä langanjuoksuja. Näistä löytyy karjalaiseen kuvitusmaailmaan perinteistä siksakkia ja neliötä, keskikuvasta tulee mieleen kuusimetsä jonka yllä keikkuu syvämmet – sydänmaa. Kerrankin oli kärsivällisyyttä purkaa ja tehhä uuvestaan ja paremmin parihi kertaa, jopa kahet sammaa mallia! Näistäpä tuli jopa niin kivat, jotta laittelen nyt ohjeen tähän jos joku vaikka halluu tehhä samanlaiset.

Sydänmaa – lapaset

Tarvitset erivärisiä lankoja mistä tykkäät. Itse käytin Kaupunkilangan Kivijalka – lankaa, mutta esim 7 Veljestä on samaa paksuusluokkaa. Värejä voi olla 3 tai neljä, kahellakin tulee varmasti ihan hauskat. Puikot 3,5 tai 4, tai käsialan mukaan. Kirjoneuleisiin puikot kannattaa ottaa kokoa isommat jos on kireä käsiala.

Luo 50 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle 12-13-12-13 silmukkaa.


Ensin tehdään nirkkoreuna. Neulo 6 kierrosta aina oikeaa, sitten yksi kierros: *2 yhteen, langankierto*. Jatka näin koko kierros loppuun. (Tästä ”reikärivistä”syntyy nirkkoreuna taittamalla. )Neulo vielä 6 kierrosta aina oikeaa. Neulo vielä yksi kierros niin, että neulot nyt alareunan kiinni tähän kierrokseen. Eli taitat neulomasi nirkkoreunaksi. Jos yhteen neulominen tuntuu haastavalta, voit myös lopuksi neuloa käsin nirkkoreunan kaksinkerroin kiinni.

Aloita sitten ruutupiiroksesta. HUOM. Rivillä 1 lisää työhön 4 silmukkaa, eli 1 jokaiselle puikolle. Työssä on nyt silmukoita 13-14-13-14. Kierroksen vaihtumiskohta on 1 ja 4 puikon välissä. Lapasesta tulee samanlainen molemmilta puolilta, joten ruutupiiroksen kuvaa toistuu puikoilla 1 ja 2 sekä uudestaan puikoilla 3 ja 4.
Aloita kärkikavennukset rivillä 51 ensin joka toisella kierroksella.
Kavenna 1. ja 3. puikolla: neulo 1 – tee ylivetokavennus.
Kavenna 2. ja 4. puikon lopussa: kun jäljellä kolme silmukkaa, neulo kaksi oikein yhteen- neulo 1 oikein.
Kierros 63 – kavenna jokaisella kierroksella.
Kun jäljellä on 14 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele.

Peukalo on merkitty vihreällä. Jos siulla on lyhyet sormet, siirrä peukalon paikkaa muutama rivi ylöspäin. Peukaloreikä tehdään oikean käden lapasessa 3. puikon alussa ja vasemman käden lapasessa 2. puikon lopussa. Voit joko siirtää silmukat erilliselle langalle ja luoda tilalle uudet, tai neuloa ne erivärisellä langalla ja ”avata” reijän . Poimi peukaloa varten 18 silmukkaa pohjavärillä ja jaa ne kolmelle puikolle. Neulo ainaoikeaa kunnes kynsi peittyy ja aloita sitten kavennukset. Kavenna jokaisen puikon lopussa, kunnes jäljellä on 6 silmukkaa. Vedä lanka kaikkien silmukoiden läpi ja kiristä.

Vinkki: Kuviosta tulee siisti, kun muistat lankadominassin.
Toinen vinkki: Rivien 3 – 8 molemmissa reunoissa on silmukat pohjaväriä. Korhoska teki ne tikapuutekniikalla, ettei tarvihe kulettaa paria silmukkaa varten kolmatta lankaa koko ajan mukana.
Kolomas vinkki: jos halluut lapasseen lissää levveyttä, lisää reunoihin haluamasi määrä silmukoita ja neulo ne pohjavärillä. Näin reunassa kulkevasta ”raidasta” tulee” leveämpi eikä vaikuta muuhun kuvioon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *