Emäntätaijjot,  Minifarmarointi,  Omavaraisuus

Muinaismuistoemäntä ja pienkarja

Harvoin tullee ihmeiskontaktija täällä. Oma pere on tiesti assii erikseen mutta perreen ulukopuolisia ihmeisiä tullee nähtyä vähän. Haastelennii sitten paljon elläimiin kanssa. Kerron säästä, tännää sattaa vaikka tolokkuvvaahan ne itehhii säätilan muutokset. Inkeri ol erräänä aamuna aivan järkyttyny, kun Ester losottel perä auki kun viimosta päivee. Inkeri on siis meijän tilikkutäkkikissa. Hiän näyttää niinku ois kerräilty tilikkupalaset yhteen ja niistä muojostuu vinkerän värinen kissityttö, jolla on kaiken lisäks oranssi irokeesi. Semmonen Ilontuoja Inkeri meillä assuu. Hiän raapustel sohvia ja häntä viuhu vinkeelä liikkeellä. Silimät ol ilikikuriset. Sannoin jotta nyt lähet navettaan tiältä sohvija raapustelemasta. Eihän hiän totelu. Kahto vain kujjeet mielessä minnuu. Sanoin koirille, jotta pittee varanna jos se kovin innostuu temmuumaan ja saapi ojentoo emän luvala.

Täsä on meijän Inkura tytär.

Talavikarvan kasvatusta

Toiset sannoo kahtovasa ku ruoho kasvaa, mie erräänä päivänä istuin lehmiin karsinassa ja kahoin kun talavikarva kasvaa. On ne elläimet uskomattomia. Lehmän kylykeen oon vuojattana kyynelleet sillon kun kaveri siirty ajasta ikkuisuuteen. Halannu pitkkään ja vuossiin epätietosuuven turhautumiset itkeny lämpimmään kyytön kylykeen. Ne on uskomattomia. Lehmät. Miten hyö ovat vuossiin ajan kuunnelleet emäntiin itkut ja sallaisuuvet ja pitäneet ihellään. Uskollinen on lehmäystävä.

Tässä on syysneito kauneimmillaan!
Poppis. Miun lehmäystävä.

Koiriin kanssa myö aina kahellaan kuka peltotietä ajjaa. Kas postiauto. Kukas se naapuriin männöö? Tähän aikkaan! Siinä myö istuksittaan ja tuumaillaan. Harvoin on nykyihmeisellä aikoo semmosseen. En kykene sanommaan ihteeni nykyihmeiseksi. Olen muinaismuisto, kuten tämä tila ja meijän elo täällä.

Ja johtu vielä se juttu mielleen, kun Vappu Mantelin kanssa kahottiin yks päivä lantaluukkuu. Voi miten auken pienen hiehon maailima. Mie sanoin: Kaho Vappu. Se on teijän paskahuussi noin ikkään. Tämä on talikko ja tällä mie tästä luukusta vinttoon ne lannat tuonne konttiin. Kyllä ol lehmälaps ihmeissään ja luukusta kahtel ulospäin. Maailima avvautu kerta heitolla vaikka lantaluukun yläpuolella on ikkuna, josta päivä paistaa navetan sisukssiin. Noh. Miten se nyt näin marraskuussa paistaa, mutta etes joskus!

Ja tässä äiti ja tytär kuppeet vastakkain kuusen alla. Jokunen lampaskin kurkistelloo sieltä.

Elläimiin voima on uskomaton. Meillä kaikilla on alamäkiä ja vastoinkäymisiä. Sillon kun ei jaksaisi täkkiä nostoo ja kyyneleet seuroo toista virtannaan niin noustava on. Pien märehtijäkarjani on riippuvainen miusta. Miun hoijosta vaikka tosassiissa hyö hoitaavat minnuu. Sinne tippuu kiireet ja murheet. Sana sanan perrään kerron huolet ja siinä ne kevenöö. Tunnen ylypeyttä sannoissani, jotta olen muinaismuistoemäntä ja sillä emännällä on pien muinaismuistokarja. Kaikillapa ei semmoista olekkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *