Emäntätaijjot,  Minifarmarointi,  Omavaraisuus

Maalle muutto

Maalle muutto taisi tapahtua tammikuussa 2019. En tarkalleen muista! Eikö ole kummallista. Että ei ihmeinen muista jottain noin suurta tapahtummaa omasta elämästä. Kuitennii talavea se oli. Olisiko ollunna tammikuu 2019 tai helemikuu. Jäi mielleen vain se kauhia tavaravyöry (en lainkaan olluna tukahuttana ommaa pahhaa oloa tavaroihin, en en!) ja pimmeys. Suuri mahtava yllä aukiiva tähtitaivas ja loputtoman pimmeyven sylleily. Siinä vaiheessa palasin takasin luontoon.

Käytännön asioita melekein umpikaupunkilaisille

Siinä mielessä tämä on olluna iso tapahtuma meille kaupunkilaisille vaikken ikinä ihteen umpikaupunkilaiseksi sanonukkaan. Maalta on juuret lähtöisin periaatteessa meillä kummallakin. Mutta se kaikki mikä liittyy aikuiselämän asumisseen iliman taloyhtiötä oli vierasta meille. Ei ole yhteistä roskista, ei kaukolämppöö ja vesilaskukin vaihtu lähteeseen, kun kortteerin pihassa ei olluna silloin juomakelepoista vettä. Nyt on juomakeleposta vettä pihakaivossa vaan lapsukainen sen kertoi ”käyvään siitä lammikosta sitä vettä kun se oli niin hyvvää ja kylymää”. Ja se onkin tottuus. Niin hyvvee vettä en ole juonu ikinään kun nämä ensmäiset vuuet tässä kortteerissa kun kannoimme lähteestä juomaveen. Ei ves hanasta laskemalla tullukaan vaan ahkioon tul lastattuu 50 litroo vettä ja sen määrän kun veti umpihangessa niin tiesi tehneensä jotakin.

On erittäin hankalloo kun ei ole kasvana siinä perreessä, joka elläisi tälleen. Kun et ole pienestä pittäin nähny mallia tämmöistä elon tyylistä. Myö kaksi, ei umpikaupunkilaista, mutta kuitennii jonniiasteiset kaupunkilaiset olemme opetelleet juurta jaksain tämän elämän. Pittää osata ja tietee paljon ja siksi arvotan isännyeen tietämyksen erittäin korkiille. Onnistuu partteloihen ilmaamiset, räjähtämispisteessä olevan painekattilan kesytys ja kellarin hoidolliset ja juomavesihoijolliset asiat. Konetyöt, mehtätyöt. Ei miusta olisi yksin tähän. Palataksemme painekattillaan, joka laski veet talon kellariin ja jyminä ja jytke mikä kävi keskuslämmityssysteemistä, hän osasi hoitoo senkin. Rehellisenä myönnän, että se oli taas niitä hetkiä kun mie ihe kirosin tämän asumisen alimpaan helevettiin. Viskoin kumisaapasta kaaressa pitkin pihhoo kun Seppo Räty keihästä kuunaan ja huusin minkä iäntä lähti, että tämä on perseestä! Paskapaskapaska, kun tämä ihmeisiin elloo koettelloo ja jaksamisen äärirajoja. En jaksa ennee yhtään enempee tätä pyristellyy tiällä. Jokkainen suhtautuu tilanteeseen tavallaan. Kun saimme kattilat ja systeemit rauhottummaan hiän pisti tupakaksi ja mie viskoin sitä saapasta. Vakka kantensa valinnu.

Onneksi ei ole ennee mehtätyöt kirveen varassa. Voisi nimittäin tulla äiteetä äkkijä ikävä.

Asijoo lämmöstä

Yksi isoista asioista on se lämmitys. Paljonko mennee puuta talossa, joka lämpivää puulla? Vastaus: paljon. Aivan hitokseen ja liikoo piälle. Ne puut täytyy vielä kaiken lisäks hakkii mehästä. Eivät tulekkaan tuulen tuomina pihhaan. Puut täytyy kaatoo, käyvä pihhaan, pilikkoo. Pinota. Ja sitten ne pittää vielä käyvä sieltä pinosta. Kuvitelkee mikä miärä työtä! Männöö polttoainetta, moottorsahhoo, pilikontakone pittää olla näissä puumiärissä. Leivinuuni lämpivää muutama kerta viikkoon ja keskuslämmitysuuni par kertoo päivään. Ja sauna semmonen par kertoo viikkauteen. Siinä männöö nimittäin sitä puuta. Ei sitä tämmönen korpeen muuttana naisihmeinen ymmärtänä ollenkaan kuinka elämä voip alakoo pyörii puihen ympärillä. Sillon sitä pallaa perusasioihen ääreen, kun huolena on lämpö, juoma, ruoka ja ehjä katto. Peruspilarit jokkaisen elämään.

Olen taipuvainen perisuomalaisseen: ehä mie mittää ossoo eikä miusta ole mihinkään. Kuitennii leivinuuninlämmitys ei jokkaiselle ennee nykypäivänä hanskassa ole saati ulukohuussin tyhjennys. Kyllä vain nämä luonnistuu nykypäivänä. Kuten käsinlypsy, juuston valamistus, hapanleivonta ja säilöntä. Lampaksiin kerihteminen ja karanneihen lehmiin paimentaminen. Paljon sitä on käytännöntaitoja muutammaan vuoteen oppina. Vielä kun oppisi sen ihtensä ja oman tekemisensä arvostamisen. Miksi se on niin hankalloo?

Se ei ole lauavantai eikä mikkää jos ei piiroo tuvassa tuoksu.

Muistojen muuttuminen eläväksi jälleen

Nyky-yhteiskunta arvottaa aivan toisija asijoita kun mitä esmes mie ossoon ja olen oppina. Halu kysseenalaistoo menneillään oleva maailima ja kiinnostus oman ruuan kasvatuksesta ja kotielläinten pitämisestä ei taija olla nykypäivänä kovin ylleistä. Vai miten on? Omasta ikäluokastani en voi hyvin montaa samalla lailla elävee nimetä. Mutta eihän sillä ole sillä tavalla vällii. Kohti kutsumusta ohoi! Vaikka hyvin ussein se kutsumus eppäilyttää ja pelottaakin. Onko tässä mittään mieltä. Kuitennii tunnen olevani se lapsi taas siellä mummolassa. Puuhoomassa navetassa ja nostamassa perunoo. On karjalanpaistia ja lauantaisin piirakkoo. On hyvä tuntea kuuluvansa jonnekkiin ja tunnen kuuluvani sinne muistojen maailimaan. Voipiko muuttoo muistonsa eläväksi jälleen? Löytäisin miekin sen oman paikkani, olisiko miusta mummoni jatkoksi? Manttelin perijäksi, asujaksi pientilan arkeen ja elloon?

– semmossii miettii Turuska

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *