• Emäntätaijjot,  Minifarmarointi,  Omavaraisuus

    Maalle muutto

    Maalle muutto taisi tapahtua tammikuussa 2019. En tarkalleen muista! Eikö ole kummallista. Että ei ihmeinen muista jottain noin suurta tapahtummaa omasta elämästä. Kuitennii talavea se oli. Olisiko ollunna tammikuu 2019 tai helemikuu. Jäi mielleen vain se kauhia tavaravyöry (en lainkaan olluna tukahuttana ommaa pahhaa oloa tavaroihin, en en!) ja pimmeys. Suuri mahtava yllä aukiiva tähtitaivas ja loputtoman pimmeyven sylleily. Siinä vaiheessa palasin takasin luontoon. Käytännön asioita melekein umpikaupunkilaisille Siinä mielessä tämä on olluna iso tapahtuma meille kaupunkilaisille vaikken ikinä ihteen umpikaupunkilaiseksi sanonukkaan. Maalta on juuret lähtöisin periaatteessa meillä kummallakin. Mutta se kaikki mikä liittyy aikuiselämän asumisseen iliman taloyhtiötä oli vierasta meille. Ei ole yhteistä roskista, ei kaukolämppöö ja vesilaskukin vaihtu…

  • Minifarmarointi,  Omavaraisuus

    Muinaismuija ristiaallokossa

    Olen joutuna ristiaallokkoon. Keskellä aallokkoo seiloon mie omine toiveineni, sinne aallokkoon on vain sekkaantuna muut ja heijän ajatukset ja odotukset. Mietinnässä tietenkin mistä elämäni koostuu, mikä on arvokasta? Merkityksellistä? Vaiko kenties pakollista pahhoo, kuten vaikka raha. Laitan sen nyt aluksi syrjjään ja kerron haaveista. Haaveista Haaveista. Mistä kaikki läksi? Halusin assuu pienellä farmilla, jossa olisi osittain kaikenlaisia elläimiä. Hyvä. Tähän tavoitteeseen olen elämässäni nyt päässyt. Ensmäise etappi tavotettu. Kuttua lypsäissä tunnen ihteni osittain todella vanhaksi. Nykyaikana puhuttaan menestyvistä naisista. Oman elämänsä superohjuksista, jotka seilaa uransa huipulla. Pyöräyttäät ehkä perreenlissäystä ja painaavat baanalle. Tunnen ihteni niin uppo-ouvoksi. Miulla ei ole mittään urahaaveita. Kunhan vain saisin lämmittee uunia, leipoa leipee ja lypsää…

  • Minifarmarointi

    Avvaimet onneen

    On maanantai. Olen kiitollinen. Tästä päivästä ettei tarvinnu lähteä farmilta mihkään. Olen saatellut lapsukaiset omille töilleen, leiponut kesäkurpitsakaakun, säilönä kesäkurpitsoo, ruokkina elukat, lypsänä vuohen. Ja on vasta aamu. Toista vuotta olen tässä tilalla vaan silti se tuttu peleko koputtelloo olakapiähän, että täytyykö palkkatöihin lähteä. En ymmärrä millä sen pirun matkastani karistaisin. Onhan tässä pärjätty jo par vuotta tälleenkin. Ihhailevasti kahon entisaikain vahvoja naishahmoja, mutta kuitenkaan omalle toiminnalle ei nää samanmoista arvoa. On tainnu iskostua päähän se ajatus, että ihminen on tuottavimmillaan, kun on tehokkaimmillaan. Tekemässä töitä rahansa etteen. Entä jos tekisi töitä ruokansa etteen? Ajatus se on tämäkin. Iliman rahhaa ei kuitenkaan pärjee, mutta vähemmällä rahalla, jospa sillä pärjee. Näin…